• 11Mar

    Pikkusiskoni halusi tupareihinsa erilaisen kakun, ei tavallista pyöreää vaan jotain mikä jää mieleen. Siispä sisko rakkaalle kynä käteen ja piirtämään. Animesta innostuneena hän piirsi animetiikerin (joka mielestäni erehdyttävästi muistuttaa karvista jollain asteella, silmät tosin ovat ihan erilaisen :P ) Siinä oli minulla ulkoasu ja ei kun toteuttamaan.

    Pyöreän olemuksensa tiikeri sai erikokoisista levykakusta leikatuista ympyröistä. Täytteiksi valittiin lakritsa ja sitruunamousse, koska täytteet vaativat hyytymiseen reunan etteivät valu pitkin kokosin kakun pyöreä pohjaiseen kulhoon. Levykakun rippeistä muodostui vielä etukäpälät sitruunatäytteellä ja häntä niin ikään sitruunatäytteellä. Korvat valmistin MMF:stä 3pva ennen h-hetkeä, eivät ehtineet täysin kuivaa mutta tarpeeksi kumminkin että pitivät muotonsa hyvin. Molemmista korvista löytyy upotettuna 2 hammastikkua joilla korvat huomaamattimasti kiinnittyivät kakkuun. Silmiä ja nenää varten piirsin paperille muotit joiden avulla leikkasin halutut palaset värjätystä MMF:stä. Mustat osat taasen makua tuovia lakritsa Alku-karkkeja. Kuorrutuksen alla kosteusvaurioiden välttämiseksi kakkukreemi. Tämä on ainakin 25hlö kakku ja yli puolet hävisi 7 henkilön mahaan kertaistumalta kun ensin vaan selvittiin dilemmasta kuka suostuu leikkaamaan ekana :D

  • 22Lok

    No niin täytyy nyt minunkin sitten kokeilla blogeilua jos vaikka havaitsen sen yhtä koukuttavaksi kuin eräät lähipiiristäni :D Olen 28. tammikuuta -09 syntyneen pienen pojan kotiäiti, jonka intohimoinen harrastus vie keittiöön näpertämään juustokakkuja, kuivakakkuja, marjapiirakoita yms. sitten sitä suurinta ja ihaninta TÄYTEKAKKUJA! Näistä syistä johtuen Mikael osaa jo nuolla huolellisesti vispilän, luovia salaa liian matalalla olevalle kakkulautaselle ja liikkua ketterästi keittiössä äidin jaloissa, sekä availla kaikki keittiön kaapit mihin vaan suinkin yltää ja tyhjentää niiden sisällön sitten lattialle.. :) Minä ja pieni keittiöapulaiseni siis kerromme täällä edesottamuksistamme ja kätemme jäljistä (Mikaelin kohdalla kädenjälki voi olla hyvinkin konkreettinen :D) Mieskin tästä talosta löytyy mutta hän keskittyy enempi firmaansa (www.webisti.fi) ja kakkujen syömiseen :)


Mainokset